Tiistai, 15.10.2019 
Helvi, Heta
Urheilu

Suomessa pelataan kahden vuoden päästä EM-lentopalloa

  • STT
Euroopan lentopalloliitto myönsi Suomelle yhden vuoden 2021 miesten EM-kilpailujen alkulohkoista. Kisakaupunkina toimii Tampere, jonka Hakametsän jäähallissa ottelut pelataan. Jos Tampereen uusi kansiareena valmistuu ennen EM-lentopalloa, on mahdollista että ottelut pelataan siellä.

–  Nyt on sovittu EM-kisojen alkulohkosta, ei vielä muusta. Pudotuspelien ja finaalivaiheen järjestäjät tarkentuvat sitten, kun kaikki isännät on valittu ja aletaan porukalla rakentaa kisoja, Suomen lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho kertoi tiedotteessa.

Jo aiemmin kisaisännyys myönnettiin Virolle ja Tshekille. Neljänneksi maaksi vahvimmin on tyrkyllä Saksa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa miesten EM-lentopalloa on pelattu aiemmin 1977 ja 1993. Ensimmäisellä kerralla pelattiin Oulussa ja Helsingissä. Vuonna 1993 kisakaupungit olivat Oulu ja Turku. Vuonna 1977 Suomi järjesti myös naisten EM-kilpailut.

Suomen aiempien kisaisännyyksien aikaan kaikki ottelut pelattiin yhdessä maassa, mutta nykyisin kisat jaetaan usean eri maan järjestettäviksi.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa