Maanantai, 17.2.2020 
Väinö, Rita, Karita
Urheilu

Ettan ratkaisupelaaja Marttila palasi Ouluun kehittyäkseen maajoukkuetasolle

  • STT
Yleispelaaja Janne Marttila nousi maanantaina suureen rooliin, kun Oulun Etta kaatoi joensuulaisen Karelian Hurmoksen 3–1 ja otti kolmannen voiton peräkkäin miesten lentopalloliigassa.

Marttila ei tehnyt yhtä paljon pisteitä kuin toinen yleispelaaja Jan Helenius, mutta Marttila oli erityisen hyvä toisessa erässä, kun Etta kuroi umpeen vieraiden viiden pisteen johdon tilanteessa 11–16.

–  Aikalisillä korostettiin, että luottamalla omaan tekemiseen homma kääntyy. Ja myös sitä, että noudatetaan sovittua torjuntataktiikkaa, Marttila sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Marttila teki ottelussa 15 pistettä ja Helenius 23.

Oulunsalosta kotoisin oleva Marttila pelasi uransa alussa kaksi kautta Ettassa, sitten neljä seuraavaa muualla. Täksi kaudeksi hän palasi Ouluun.

–  Täällä on moni pelaaja kehittynyt ja päässyt ammattilaiseksi ja maajoukkueeseen. Uskon, että minulla on sama mahdollisuus, Marttila korosti.

Vasta toisen ottelun loukkaantumisen jälkeen pelannut Mikko Räsänen oli 18 pisteellä Hurmoksen tehokkain.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa