Keskiviikko, 8.4.2020 
Suoma, Suometar
Kotimaa

Työntekijäjärjestöt vaativat ammatillisten eläkeikien noston perumista, valmisteilla kanne EIT:hen

  • STT
Useat työntekijäjärjestöt haluavat perua ammatillisten eläkeikien noston ja ovat valmiita viemään asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo valmistelevansa kannetta EIT:lle yhdessä Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n, Suomen poliisijärjestöjen liiton SPJL:n ja hoitajajärjestö Tehyn kanssa.

JHL sanoo käytännössä vaativansa lakimuutosta, joka peruisi lain ammatillisten eläkeikien nostosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuonna 2017 voimaan tullut eläkeuudistus nosti yleisten eläkeikien lisäksi myös ammatillisia eläkeikiä, joita on takavuosina ollut käytössä julkisilla aloilla. Ammatilliset eläkeiät on poistettu, mutta ne joilla sellainen on ollut, ovat saaneet halutessaan säilyttää sen.

Esimerkiksi OAJ kertoo, että sen jäseniä on ammatillisen eläkeiän valinneissa joitakin tuhansia.

–  Pidämme heidän eläkeikänsä nostoa epäreiluna, koska katsomme sen olevan ristiriidassa perustuslaissa tarkoitetun omaisuuden suojan käsitteen kanssa, sanoo OAJ:n työmarkkinalakimies Kai Kullaa tiedotteessa.

Käsittely EIT:ssä voi kestää vielä vuosia

Työntekijäjärjestöt ovat jo aiemmin valittaneet asiasta Suomessa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan ja sen jälkeen vakuutusoikeuteen. Nyt kun valitustie kotimaisissa oikeusasteissa on käyty loppuun, voi EIT ottaa asian käsittelyynsä.

Kullaan mukaan häviö kotimaisissa oikeusasteissa oli odotettavissa, koska valitus koski voimassa olevaa ja perustuslakivaliokunnassakin käynyttä lakia. Hän uskoo, että EIT:ssä työntekijäjärjestöillä on mahdollisuus menestyä.

–  Siellä omaisuudensuojaa saatetaan tulkita tiukemmin, koska kyseessä on valtionhallinnon itsensä työntekijöille antama sitoumus, jota se myöhemmin yksipuolisesti muutti, Kullaa sanoo.

JHL:n puheenjohtajan Päivi Niemi-Laineen mukaan on valitettavaa, että asian käsittely EIT:ssä voi kestää vielä vuosia.

–  Tästä huolimatta JHL taistelee epäoikeudenmukaisen ammatillisen eläkeiän nostamista vastaan loppuun saakka, Niemi-Laine sanoo tiedotteessa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa