Torstai, 28.5.2020 
Alma
Maakunta

Siun soten alueen vahvistettujen koronavirustapausten määrä tuplaantui tiistaina – "Emme tule välttymään epidemialta"

  • Timo Riistaniemi
  • Marko Puumalainen

Tiistaina pohjoiskarjalaisten koronatartuntojen määrä kaksinkertaistui. Kun varmistettuja tapauksia tuli tiistain aikana kaksi, nousi pohjoiskarjalaisten viruksen saaneiden lukumäärä neljään.

Viestintäpäällikkö Susanna Prokkola siteeraa tiistain Karjalaisessa koronatilannetta kommentoinutta Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskasta.

– Kyllä se meillekin tulee. Tärkeintä on nyt tehdä rajoittavia toimenpiteitä, Prokkola sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siun sotessa on otettu noin 400 testiä, joista vastausta odotetaan yli sadasta.

Tiistaina saatiin Karjalaiseen kysymyksiä Rantakylän terveyskeskuksen tilanteesta.

Terveyskeskukseen menossa ollut henkilö oli puhelimitse käännytetty takaisin, mikä herätti huolen koronaviruksesta joko henkilöstöllä tai asiakkaalla.

Susanna Prokkola sanoo, että kyse on väärinkäsityksestä.

Siun sotessa on valtakunnallisen toimintamallin mukaisesti siirretty kiireettömiä vastaanottoaikoja eteen päin, erityisesti yli 70-vuotiaiden osalta. Heidän kun pitää olla vapaaehtoisessa karanteenissa muutenkin.

– Ihan ihmisten oman turvallisuuden takia on pyrittävä vähentämään turhia sosiaalisia kontakteja.

Aiemmin aiheesta: Siun soten alueella varmistui tiistaina kaksi uutta koronavirustartuntaa

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa