Tiistai, 17.9.2019 
Aila, Aili
Ulkomaat

Lähteet: Trump on valmis tapaamaan Iranin presidentin

  • STT
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on valmis tapaamaan Iranin presidentti Hasan Ruhanin ilman ennakkoehtoja, kertoo kaksi Trumpin avustajaa.

Tieto asiasta tuli pian sen jälkeen, kun Trump oli erottanut kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa John Boltonin. Bolton tunnetaan vihamielisestä suhtautumisestaan Iraniin.

Avustajien mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan aio hellittää Iraniin kohdistuvaa painostustaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron on aiemmin ehdottanut presidenttien tapaamista. Macronin mukaan tapaamisella olisi mahdollista pelastaa vuonna 2015 solmittu Iranin ydinsopimus, josta Yhdysvallat vetäytyi viime vuonna.

Myös Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steven Mnu chin vakuutteli vain puolitoista tuntia Boltonin eron jälkeen, että presidentti haluaa tavata Iranin johtajan.

–  Nyt presidentti on tehnyt selväksi, että hän on valmis tapaamiseen ilman ennakkoehtoja, mutta jatkamme maksimipainostuskampanjaamme, Mnuchin totesi.

Sen sijaan Iranin Ruhanin avustaja viestitti heti, että Boltonin lähtö kertoo siitä, että Yhdysvaltojen painostus on epäonnistunut. Yhdysvallat on asettanut Iranille tiukkoja pakotteita.

– Boltonin marginalisaatio ja lopulta hänen syrjään siirtämisensä eivät ole vahinkoja, vaan selkeä merkki Amerikan maksimipainostusstrategian häviöstä, Hesameddin Ashena tviittasi.

Hölläystä vai ei?

Osa yhdysvaltalaispoliitikoista pelkää, että kovaa linjaa edustaneen Boltonin lähtö muuttaa Yhdysvaltojen suhtautumisen Irania kohtaa liian lepsuksi. Republikaanisenaattori Ted Cruz muun muassa totesi, että Iranin painostuksen höllääminen olisi valtava virhe, joka mahdollistaisi sen, että Eurooppa voisi "lähettää taloudellisen oljenkorren ajatollahille". Ajatollah Ali Khamenei on Iranin tosiasiallinen ylin johtaja.

Hölläämisestä ei kuitenkaan näytä olevan kyse. Trumpin hallinto muun muassa lisäsi uusia Iranin johtoa lähellä olevia toimijoita terroristilistalleen.

– Te tiedätte, että olemme asettaneet Irania vastaan enemmän pakotteita kuin kukaan ja se toimii täysin varmasti, Mnuchin myös sanoi.

Yhdysvallat lisäksi yhtyi Israelin uusiin syytöksiin, joiden mukaan Iran yrittää hämätä ydinohjelmallaan. Eilen Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu paljasti aiemmin tuntemattoman laitoksen, jonka hän sanoo liittyvän Iranin ydinaseohjelmaan. Netanjahun mukaan Iran teki laitoksessa ydinasekokeita.

Voimakkaita erimielisyyksiä

Kuka ikinä Boltonin seuraajaksi tuleekin, hänellä on edessään tiukka paikka. Bolton oli jo kolmas ja toistaiseksi pitkäaikaisin kyseisessä virassa toiminut henkilö Trumpin hallinnon aikana.

Trump ilmoitti nimeävänsä uuden kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa ensi viikolla. Presidentti myös kertoi, että hän on ollut voimakkaasti eri mieltä monista Boltonin ehdotuksista ja pyysi tältä eroilmoitusta. Hän kertoi ilmoittaneensa asiasta Boltonille edellisenä iltana.

Bolton taas kertoi tviitissä tarjoutuneensa itse eroamaan maanantai-iltana paikallista aikaa. Hänen mukaansa presidentti halusi palata asiaan seuraavana päivänä.

Jännitteet Boltonin ja Trumpin välillä ovat lisääntyneet viime kuukausina, arvioi New York Times. Trump on muun muassa pyrkinyt välttämään sotilaallista konfliktia sekä Iranin että Pohjois-Korean kanssa. Bolton taas on ajanut aggressiivista ulkopolitiikkaa.

Trumpin ja Boltonin viimeisin erimielisyys koski rauhanneuvotteluja Afganistanissa. Bolton vastusti Trumpin rauhanneuvotteluja Afganistanin Taleban-liikkeen kanssa.

Kaksikon erimielisyydet olivat myös henkilökohtaisia, luonnehtii uutiskanava CNN. Sen haastatteleman Yhdysvaltojen hallinnon edustajan mukaan Trump ei pitänyt Boltonia uskottavana edistäjänä politiikalleen, koska tämä oli eri mieltä joidenkin presidentin tavoitteiden kanssa.

Washington Post puolestaan kertoi, että Boltonin syytettiin muun muassa vuotaneen medialle tietoja siitä, että hän ja varapresidentti Mike Pence olisivat liittoutuneet vastustaakseen Taleban-sopimusta. Kokeneen virkamiehen mukaan Bolton myös toistuvasti lähestyi kongressin jäseniä ja yritti puskea läpi omia eikä presidentin näkemyksiä.

- - - - -

Juttua on korjattu alusta kello 17.47: Kyse ei ole armeijan edustajista, vaan Trumpin avustajista.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa